Hengitä jännitys kehostasi ennen esiintymistä

Jännitys iskee. Hengitys käy nopeammaksi ja pinnallisemmaksi, mikä vain lisää jännitystä. Kierre tuntuu syvenevän, mutta sen voi katkaista – hengittämällä.

Ihminen on monimutkainen ja hieno järjestelmä. Tai tilanteesta riippuen monimutkainen ja ikävä. Esimerkiksi esiintyminen saa aivot reagoimaan niin kuin eläisit 10 000 vuotta sitten ja heimosi olisi juuri heittämässä sinut ulkopuolelleen. Sinut ollaan jättämässä yksin, mikä tarkoittaa käytännössä paleltumista, nälkäkuolemaa tai petojen saaliiksi joutumista.

Aivoillasi on siis hyvä syy yrittää kaikin tavoin estää sinua avaamasta suutasi yleisön edessä. Kehossasi käynnistyy hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais-yhteistyönä stressihormoni kortisolin eritys, jotta ymmärtäisit olevasi matkalla hävitykseen, et puhumaan omasta osaamisestasi ystävällismielisille lajitovereillesi lämpimään luentosaliin. Hengitys kiihtyy, sydän pamppailee ja punastelet, koska aivosi haluavat tehostaa hapenottoa ja -kuljetusta sekä fyysistä valmiuttasi taistella tai paeta.

Tilanne vaikuttaa menetetyltä. Miten ihmeessä voi vaikuttaa koneistoon, joka on hionut toimintansa saumattomaksi kymmenien tuhansien vuosien aikana?

Rauhallinen hengitys rentouttaa

Yllättäen toimiva vastaisku onnistuu hengittämällä. Tietoisesti, rauhallisesti hengittämällä voit kääntää koko mekanismin.

Äskeisen hengen haukkomisen aiheutti sympaattinen hermostosi, se autonomisen hermoston osa, joka antaa meille tarvittavan potkun takamukseen, jotta saisimme asioita tehtyä. Nyt se vain liioitteli.

Koska mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa, voit liittoutua parasympaattisen, sen rauhoittavan, hermoston kanssa. Se tapahtuu pitkien ja syvien hengenvetojen ja rauhallisen uloshengityksen avulla. Sellainen hengitys viestittää aivoillesi, että tilanne on hallinnassa ja keho ja mieli voivat tyyntyä.

Jo pari kolme syvää sisään–ulos-hengitystä rauhoittaa tuntuvasti.

Nopeimman keinon saattaa hengitys takaisin normaaliksi tai ainakin lähelle normaalia olen oppinut Jarmo Liukkosen kirjasta Psyykkinen vahvuus. Hän neuvoo näin:

Sulje toinen sierain ja hengitä avoimen sieraimen kautta. Huomaat, että saadaksesi riittävästi happea joudut pidentämään sisäänhengitystä. Ja tyhjentääksesi keuhkot joudut pidentämään uloshengitystä.

Kokeile tätä keinoa ja huomaat miten hengityksellä pystyy säätelemään fyysisiä ja psyykkisiä reaktioita.  

 

Sanat ovat tärkeitä, ääni vielä tärkeämpi

Tiesitkö, että ennen kuin opit puhumaan, olit jo oppinut tunnistamaan muiden puheesta äänensävyjä? Ja sävyjä luotaat yhä edelleen joka kerran, kun kuuntelet jonkun puhuvan.

Jokaisessa ääneen sanotussa sanassa on sekä kielellinen merkitys että sanaton viesti. No, lähes jokaisessa. Joskus sikari on vain sikari.

Vuosikymmeniä on toistettu, että sanojen merkitys olisi vain seitsemän prosenttia viestinnän kokonaisuudesta. Se on liioiteltua, mutta siitä huolimatta sanattomalla viestinnällä ja äänen ominaisuuksilla on valtavasti voimaa.

Puhuminen ei ole vain sanojen ääneen lausumista. Äänen erilaiset ominaisuudet tuovat puheeseen paljon lisätietoa tilanteesta sekä puhujan tunteista, vireydestä ja asenteesta.

Sanat voivat olla tilanteeseen juuri oikeat ja kaikkein kauneimmat, mutta se ei anna mitään takeita viestinnän onnistumisesta. Eli vaikkapa siitä saatko sinä työpaikan, onnistunko minä myymään auton, lähteekö Sari treffeille Mikan kanssa tai jaksaako kukaan kuunnella Karin konferenssiesitystä alkusanoja pidemmälle.

Jos pakit tulee, yritämme löytää parempia sanoja ja selityksiä, vaikka usein pitäisi etsiä parempi tapa sanoa.

Ääni on lahja muille

Roger Love on kouluttanut äänenkäyttöä muun muassa maailmankuuluille laulajille ja näyttelijöille. Hän sanoo, että ääni on lahja muille. Itsellemme voimme puhua täydessä hiljaisuudessa, mutta ääni on tarkoitettu toisille.

Eikö siis kaikki puhuminen ole julkista puhumista, olipa yleisöä yksi tai 11 000?

Puheen tavoite on aina luoda yhteys toisiin ihmisiin. Joskus tärkeintä onkin pelkkä yhteydentunne, mutta usein pyrimme enempään: suostuttelemaan, vakuuttamaan, rauhoittamaan tai piristämään. Siinä ilmaisuun tarvitaan sävyjä, ja niitä voimme muuttaa tarpeiden mukaan.

Ääni määrää tulkinnan

Ideaalitilanteessa vahvistamme viestiämme äänensävyllä ja helpotamme sen tulkintaa. Toisinaan lähetämme kaksoisviestejä, joiden ristiriita hämmentää kuulijaa.

Viestin vastaanoton ja perillemenon voi helposti tärvellä väärällä äänensävyllä. Kuulijan on vaikea olla ottamatta itseensä, jos hän kuulee puhujan äänestä turhautumista, ivaa tai välinpitämättömyyttä. Äänestä kuultava kyynisyys voi johtua puhuja yleisestä elämänasenteesta, vastahakoisuus hänen senhetkisestä väsymyksestään tai hyökkäävyys äsken käymästään väittelystä, mutta kuulija kokee ne henkilökohtaisesti.

Äänensävyllä sanojen merkityksen voi kääntää vaikka päälaelleen. En koskaan unohda sitä pariskuntaa, jonka kumpikin puoliso käytti toistuvasti sanaa rakas loukatakseen toista.

Miksi kuulemme enemmän kuin ääneen lausutut sanat?

Sen jälkeen kun opimme puhumaan, puheesta tulee luontevin ja helpoin tapamme kommunikoida. Päivämme ovat täynnä puhuttuja sanoja ja varsinkin sävyjä. Ääni on käsittämättömän rikas ilmaisuväline, ja meillä on käsittämättömän hyvä kyky tulkita sitä.

Syy on lopultakin aika ilmeinen. Me muista lajikumppaneistamme riippuvaiset sosiaaliset eläimet olemme tarvinneet ja tarvitsemme tietoa toisen ihmisen mielenliikkeistä, jotta voimme ennakoida tulevaa.

Kuunteleminen on myös nopeampaa kuin puhuminen. Keskimäärin kuulemme ja analysoimme kuulemaamme yli kaksi kertaa nopeammin kuin puhuja puhuu. Siinä ajassa kuulijan ajatus on harhaillut jo huomiseen palaveriin ja ensi talven lomaan, mutta hän on ehtinyt myös tehdä lukuisia tietoisia ja tiedostamattomia havaintoja puhujan äänestä ja sen myötä puhujasta itsestään.

Mitä havaintoja sinun kuulijasi tänään ovat äänestäsi voineet tehdä?

 

 

 

3 syytä satsata kirjoittamiseen ja kirjoitustaitoon

Kirjoittaminen on erikoinen taito. Sitä ajattelee helposti yksilön ominaisuutena: Heikki on hyvä kirjoittaja, Kirsi on kehno ja Jenni jotain siltä väliltä.

Tosiasiassa kirjoittaminen on mitä sosiaalisin taito, ihan yhtä lailla kuin puhuminen – ja koko kieli. Kun asiat hoidetaan, tuotteet ja palvelut myydään, asiakkaat palvellaan, tiedot välitetään ja yhteistyötä tehdään yhä useammin tekstin avulla, kyky muotoilla ajatukset selkeäksi tekstiksi on yksi tärkeimmistä työelämätaidoista.

Hyvän tekstin ominaisuudet ja tarvittavat tekstitaidot vaihtelevat sen mukaan, mikä on tekstin tarkoitus, mihin kanavaan se kirjoitetaan ja kenelle se kirjoitetaan. Kaikilta työelämän teksteiltä vaaditaan kuitenkin perusjuttuja, kuten selkeyttä, sujuvuutta ja oikeakielisyyttä.

Kirjoittaminen on monelle pakollinen paha, joka tuntuu vievän aikaa oikeilta töiltä. Ja vaikeaakin se on.

Teksti ajatellaan ensin ja annetaan vastaanottajalle valmiina.

Totta, kirjoittaminen vie aikaa, sillä se vaatii ajattelua. Puhumisen voi aloittaa saman tien ja ajatella ja täsmentää sanottua pitkin matkaa. Teksti taas ajatellaan ensin ja annetaan vastaanottajalle valmiina.

Vaikeaa se ei kuitenkaan ole. Työelämän teksteiltä ei odoteta ihmeitä, ellei sellaiseksi lasketa informatiivisuutta ja selkeyttä. Niihin pääsee tekstillään kuka tahansa, kunhan malttaa käyttää työhön vähän aikaa ja ajatusta. Ja mitä paremmin kirjoittamistyökalun hallitsee ja mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommaksi homma käy ja sitä tehokkaammiksi tekstit osaa muotoilla.
Kun kirjoittaminen on hallussa ja siihen viitsii panostaa, vastaanottaja on tyytyväinen ja omakin elämä helpottuu, esimerkiksi näin:

1. Hyvä teksti on tehokas

Jos tekee tekstin kerralla kunnolla, on paljon todennäköisempää, että vastaanottaja a) lukee tekstin b) ymmärtää tekstin c) osaa toimia tekstin mukaan.

Kirjoittaja säästää omaa aikaansa ja vaivaansa, kun viestiä ei seuraa lisätietopyyntöjen, tarkennusten ja kysymysten ryöppy.

Entä jos vastaanottaja jättää tärkeän mutta epäselvän viestisi kokonaan lukematta tai ymmärtää sen väärin? Omasta kokemuksesta: on erittäin ikävää joutua toistamaan tai korjaamaan tehtyä tai pahimmillaan kantamaan seuraukset siitä, että jotain on jäänyt kokonaan tekemättä vain sen takia, että viesti on ollut epäselvä.

Teksti voi olla ainoa – ja usein monta kertaa muita tehokkaampi – tapa tavoittaa kaikki ne, joita asia koskee. Tekstin avulla kaikki myös saavat informaation täsmälleen samanlaisena, mikä on tärkeää esimerkiksi yhdenvertaisuuden kokemukselle.

Loppujen lopuksi kirjoittaminen siis myös säästää aikaa.

2. Parempi työntekijä, yrittäjä ja yhteistyökumppani

Vaikka saattaa tuntua siltä, että kirjoittamistaito kertoo vain kirjoittamistaidosta, yllättävän monen mielestä esimerkiksi kielivirheet kertovat enemmästä. Huonojen tekstien kirjoittajaa pidetään joko taitamattomana tai huolimattomana. Ja ihan varmasti kuka tahansa ja mikä yritys tahansa rekrytoi, tekee kauppaa ja yhteistyötä mieluummin osaavan ja huolellisen kuin pikkuisen leväperäisen tyypin kanssa.

Kirjoittamistaito on ihan tutkitusti sitä, mitä työelämässä kaivataan. Ja koska taitavia kirjoittajia tarvitaan, heitä myös arvostetaan.

Puhumattakaan sitten itsearvostuksesta. Kun on epävarma osaamisestaan, kirjoittaminen on ikävää. Jo senkin takia kirjoittamistaitoa kannattaa ajatella työkaluna, jonka ottaa haltuun askel kerrallaan. Yletöntä menestystä uralla hyvät tekstit eivät yksinään takaa, mutta ihan varmasti arkisia ja jokapäiväisiä onnistumisia ja aika paljon helpompaa työelämää.

3. Helpompi vakuuttaa ja tehdä yhteistyötä

Ymmärrettävyyden ja oikeakielisyyden lisäksi kirjoitustaito on myös taitoa käyttää kieltä taitavasti ja tarkoituksenmukaisesti, esimerkiksi perustella vakuuttavasti tai kommunikoida kohteliaasti.

Kirkkaasti esitetyt faktat ja tunteisiin vetoavat perustelut ovat kultaa, kun puolustetaan omaa mielipidettä ja tavoitellaan päämääriä. Retoriikan mestareita meistä on harva, mutta oikeat ja hyvin asetellut sanat tehostavat argumentaatiota.

Huonon tekstin mukana karisee myös uskottavuus. Sen jälkeen jäljellä on aika vähän.

Kasvokkain ja puhelimessa hyvä käytös on perusjuttu, ja niin sen pitää olla myös silloin, kun yhteyttä pidetään tekstien avulla. Hyvä teksti kunnioittaa sekä vastaanottajaa että kirjoittajan edustamaa organisaatiota, sitä omaa työpaikkaa tai yritystä.

Kielenhuolto ei ehkä ole lempipuuhaasi, mutta tekstin hyvä kieliasu on pelkkää plussaa

 

Eikö ole ihanaa, kun saat eteesi viestin, joka on viimeistelty sinua ajatellen? Löydät tekstistä varmasti ja vaivattomasti juuri tarvitsemasi. Tunnet, että kirjoittaja arvostaa sinua. Kontaktista jää hyvä olo. Siksi palaat mielelläsi kirjoittajan luo asiakkaana ja yhteistyökumppanina.

Ja sama toisin päin. Kirjoita selkeästi ja kohteliaasti, niin vakuutat ja hurmaat viestisi vastaanottajan.

Lue blogitekstini Kide – Digiajan kirjoituskoulun sivuilta, niin tiedät miten kielenhuolto auttaa sinua tavoitteissasi.

https://www.kidekoulu.fi/post/kielenhuolto-antaa-tekstiin-tehoa

Miksi Kiteen sivuilta? Koska aloitin yhteistyön Kiteen Marin ja Sannan kanssa. Ohjaan ja tsemppaan kirjoittajia sekä verkko- että lähikoulutuksissa, erityisesti kielenhuollon työpajoissa.

Noin 30 vinkkiä esiintymisjännityksen taltuttamiseen

Jos et kuulu (vielä) niihin, joille jännitys ennen esiintymistä on tervetullut tunne ja onnistumisen kannalta välttämätön ilmiö, lue tämä.

Ensinnäkin et ole yksin. Vaikka tutkimukset antavat vähän erilaisia lukuja, ne kertovat esiintymispelon olevan yleismaailmallinen ilmiö. Vähintään neljäsosa ihmisistä pelkää julkista esiintymistä, mutta joidenkin tutkimusten mukaan luku on 70–80.  

Kyselyt romuttavat jopa mielikuvan, joka meillä on amerikkalaisista rentoina ja itsevarmoina esiintyjinä. Tosiasiassa heistä monille julkinen puhuminen on pelko numero yksi. Siis pahempi kuin esimerkiksi lentopelko, taloudellisen epäonnistumisen, sairauden tai jopa kuoleman pelko.

Suomalaisista taas noin joka kolmannen pahin painajainen on joutua yleisön eteen puhumaan.

Siinä vaiheessa, kun edessä on oma vuoro avata suu, tietoisuus toisten jännittämisestä ei ihan kamalasti lohduta. Siispä käytännön neuvoihin, kaikkeen siihen mitä voit tehdä tunteaksesi olosi yleisön edessä paremmaksi. Osa alla olevista neuvoista auttaa tilanteessa kuin tilanteessa, osa silloin, kun jännittäminen liittyy esiintymispakkaan tai yleisöön.

Hyvissä ajoin. Aseta esiintymisellesi realistinen tavoite. Hanki tarvittavat tiedot esityksesi sisältöä varten. Selvitä ketä yleisösi on. Rakenna esitys. Harjoittele kuin ammattilainen, panosta erityisesti esityksesi ensimmäisiin minuutteihin. Tunne esityksesi ja materiaalisi. Esiinny ensin koeyleisölle. Muista myös mentaaliharjoittelu, valmistaudu onnistumaan.

Esiintymispäivänä. Urheile tai reippaile. Rentoudu. Tutustu esiintymispaikkaan ja -tilaan. Tutustu yleisöön.

Vähän ennen esiintymistä. Juokse muutama kerta portaita ylös ja alas tai pura liikaa latautumista muuhun fyysiseen liikkeeseen. Hengitä muutamia kertoja liioitellun syvään. Rentouta mieli. Rentouta äänielimistö, kasvot, niska ja hartiat. Etsi oma tapasi latautua: selaa esitystäsi, mielikuvittele, tyhjennä pää, ajattele mukavia. Suhtaudu jännitysoireisiin niin positiivisesti kuin pystyt: kysymyshän on aivojesi yrityksestä valmistaa sinut olemaan parhaimmillasi.

Esityksen aikana. Muista hengittää. Keskity asiaan ja yleisöön, älä itseesi tai jännityksesi peittelemiseen. Liiku ja elehdi rauhallisesti itsellesi luontevalla tavalla. Etsi katseella tuki yleisöstä. Hyväksy ja jaa jännityksesi. Muista, että yleisö on puolellasi. Muista, että jännittäminen usein tuntuu pahemmalta kuin näyttää. Hyödynnä vahvuuksiasi.

Pitkällä aikavälillä. Harjoittele, hanki esiintymiskokemusta. Opettele esiintymistaitoja: lue, ota mallia hyvistä esiintyjistä tai osallistu kursseille. Huolehdi fyysisestä kunnostasi, liikunta opettaa myös mielen hallintaa. Opettele jokin rentoutumismenetelmä. Opettele oikea hengitystekniikka.

 

Lue tarkemmin siitä, miten hengityksellä voi helpottaa esiintymisjännitystä.

Milloin ensivaikutelma syntyy?

Ensivaikutelma tehdään 7–90 sekunnissa ihmisten kohtaamisesta. Vastaus riippuu vähän siitä, keneltä kysyy. Mutta mitä jos ensivaikutelma onkin syntynyt jo aiemmin?

Usein se nimittäin on. Se on syntynyt oman päämme sisällä, omissa ajatuksissamme. Sen taustalla voivat olla valokuva, omat kokemukset, toisten kertomukset, vanhempien tai kaverien asenne. Tähän tapaan:

”Profiilikuvan perusteella aika hiirulainen.”

”Työntekijät menevät aina yli siitä, mistä aita on matalin.”

”Edellinen pomo/opettaja oli inhottava, varmasti on uusikin.”

”Kyllä sen vaatteista näkee, jos ei rahaa ole.”

”Anoppi tykkää hänestä. Siitä tiedän, että minä en.”

Tuon tapaisia hölmöyksiä, muka kokemuksen tuomia viisauksia tai elämän opettamia faktoja, elättelemme mielessämme pätevinä totuuksina. Ne edellä marssimme uusiin kohtaamisiin. Ja ne mielessämme tulkitsemme toisen käyttäytymistä. Etsimme sitä, mikä vahvistaa ennakkokäsityksiämme ja huomaamme sen, mitä haluamme huomata. Emme näe miten toinen käyttäytyy tai kuule mitä hän sanoo, vaan tulkitsemme ne omalla, ennalta määrätyllä tavallamme.

Niin kuin näkyy, puhun vain kielteisistä mielikuvista. Siihen on syy, jonka myönnän olevan vahvaa mutua: Tuntuu, että negatiiviset ennakkoasenteet ovat kokonaisvaltaisempia kuin positiiviset. Vai kuinka usein leimaamme yhden (omasta mielestämme) positiivisen piirteen perusteella jonkun tyypin täydeksi kympiksi? Väitän että harvoin. Sen sijaan olen kuullut itseni sanovan ääneen muun muassa, että koska X pitää koirista, hän ei voi olla täysin mahdoton. 

Sen sijaan yksi huono ominaisuus ihmisessä voi hyvinkin riittää siihen, että mielemme suosittaa meitä suoraa päätä välttämään tai vastustamaan häntä kaikin tavoin.

Uudet asetukset asenneautomaattiin

Omia vinksahtaneita asenteitaan ei arjen pyörteissä ole välttämättä ollenkaan helppo tunnistaa, niin automaattisia ne ovat.

Hetken pysähtymisellä niitä voi herätä huomaamaan jo useita. Sen sijaan toisten asenneongelmat sen sijaan ovat helppoja huomata. Ja muutama hyvä neuvokin niiden korjaamiseksi irtoaisi saman tien.

Olen joskus miettinyt kuinka paljon ihmiset ovat kielteisten ennakkoluulojen takia pilanneet tai menettäneet hyviä ihmissuhteita, työtilaisuuksia, kauppoja, rekrytointeja tai vain satunnaisia, lämpimiä kohtaamisia ja pieniä merkityksellisiä hetkiä? Siis ne toiset.

Huokaus. Omasta kokemuksestani tiedän, että silloinkin, kun omat ennakkoluulonsa tunnistaa, niistä luopuminen voi olla tosi vaikeaa.

Ehkä joskus, kun satun taas oikein rohkealle tuulelle, mietin niitä hukattuja tilaisuuksia myös omalta kohdaltani. Olisihan reilua, että kohtaamani ihmiset saavat antaa ensivaikutelman itsestään ihan itse.

Tiedätkö katseen voimasta?

Otsikon kysymys on lainaus Anna Erikssonin laulusta. Siinä hän aavistelee rakkautta, mutta katseiden kohtaamisessa ventovieraidenkin ihmisten välillä on voimaa kuin äkillisessä tuulenpuuskassa.

Katsekontakti toisen ihmisen kanssa aiheuttaa meissä alle sekunnissa positiivisen tunnereaktion. Sitä on aika vaikea tunnistaa itse, sillä se on tahdosta riippumaton ja kestää häivähdyksen. Tutkimuksissa se näkyy systemaattisesti, ja siitä kertovat muutokset esimerkiksi ihon sähkönjohtavuudessa, sykkeessä ja kasvolihasten toiminnassa.

Tällaisen reaktion saa aikaan vain toinen elävä ihminen, ei esimerkiksi hänen kuvansa. Oleellista toden totta on sekä nähdä että tulla nähdyksi.

Toiset meistä etsivät ja ylläpitävät helpommin katsekontaktia muiden kanssa, toiset mieluummin välttävät sitä. Tätäkin on tutkittu. Katsemyönteisten ihmisten aivoissa aktivoituvat alueet, jotka tähtäävät lähestymiseen ja vuorovaikutuksen aloittamiseen, siis sekä fyysiseen toimintaan että kielen tuottamiseen. Meissä siis todella syttyy halu kävellä lähemmäs ja alkaa puhua toiselle ihmiselle.

Ei ihme, että katsekontaktia on kuvattu avoimeksi väyläksi vuorovaikutukseen.

Näin katseesi vaikuttaa minuun

Silmien alue on kasvoissa se kohta, jota erityisesti toisessa katsomme. Luemme silmien, silmiä ympäröivien pienten lihasten ja kulmakarvojen liikkeitä.

Jos katsomme toisiimme, aivojeni näköjärjestelmä käsittelee kasvojasi tehokkaammin kuin jos katsoisit sivuun. Vireystilani nousee ja katson ja kuuntelen sinua tarkkaavaisemmin. Muistan jatkossa paremmin sekä sinut että sen mitä minulle sanot.

Katsekontakti saa aikaan myös sen, että suhtautumiseni sinuun muuttuu positiivisempaan suuntaan. Kaikkein parasta tässä mielessä tietysti on, jos ilmeesi on iloinen.

Sellainen supervoima meillä on aina mukana ja käytettävissä.

Kun esiinnyt, katso rauhallisesti yleisöön

Vanha – ja huono mutta silti yhä joskus käytetty – neuvo on katsoa takaseinään, kun puhuu isolle ihmisjoukolle. Aikanaan väitettiin, että yleisön päiden yli ulottuvalla katseella puhuja saa koko joukon haltuunsa ja esiintyy tasapuolisesti kaikille. Takaseinäkikan on sanottu myös helpottavan esiintymisjännitystä.

Tosiasiassa, jos puhuja haluaa yleisön kuuntelevan ja vielä muistavan, mitä hän puhuu, rauhallinen, kasvoista toisiin luontevasti siirtyvä katsekontakti kannattaa.

Katsekontakti tekee esityksestä kuulijalle henkilökohtaisemman, ja henkilökohtaisuus
on motivoivaa ja vaikuttavaa.

Katsekontakti lähentää puhujaa ja kuulijaa toisiinsa ja lisää esityksen keskustelunomaisuutta. Katsekontakti tekee esityksestä kuulijalle henkilökohtaisemman, ja henkilökohtaisuus on motivoivaa ja vaikuttavaa.

Katseen monet merkitykset

Keskustelussa katse välittää koko ajan hienovaraista informaatiota, jonka perusteella osapuolet säätelevät vuorovaikutusta. Esimerkiksi puheenvuoron antaminen toiselle käy katseella, ja omalla katseellaan toinen osapuoli hyväksyy vuoron.

Katse suuntaa huomiota, antaa palautetta, ilmaisee halua puhua, tarkastaa tai vahvistaa ymmärryksen, kertoo läsnäolosta ja kiinnostuksesta, painottaa puheen keskeisiä kohtia, antaa vihjeitä tulkintaan ja tarvittaessa vaikka hiljentää vastapuolen.

Katsekontaktin puute voi pilata paljon

Tutkimusten perusteella kestämme suoraa yhtäjaksoista katsetta pari kolme sekuntia. Sen jälkeen alamme kiusaantua. Pienikin lapsi pitää häiritsevänä, jos joku katselee häntä pitkiä aikoja: ”Toi töllää mua!”

Toisaalta vaivaannumme siitäkin, että keskustelun toinen osapuoli välttelee katsettamme. Helposti katseen välttäminen tulkitaan myös haluttomuudeksi toimia vuorovaikutuksessa, ujoudeksi, itseluottamuksen puutteeksi, epärehellisyydeksi, kiinnostuksen puutteeksi tai peloksi, vaikka kyse voi olla vain erilaisuudesta. Välttelevälle katsekontakti ei ehkä ole yhtä palkitseva kuin sille, joka hakee toisen katsetta.

Vaikka tulkinta olisi väärä ja epäreilu, negatiivinen mielikuva on tosiasia. Hyvin konkreettisesti se näkyi esimerkiksi tutkimuksessa, jossa 2 500 amerikkalaiselta johtajalta kysyttiin työhaastattelussa tehtävää pahinta kehonkielen mokaa. Kaksi kolmesta mainitsi katsekontaktin puutteen. He palkkaavat todennäköisesti sen, joka katsoo silmiin. Työhaastattelu on vain yksi esimerkki tilanteesta, jossa on tärkeää edes silloin tällöin luoda suora katse toiseen ihmiseen ja opetella sietämään muiden katsetta.

 

Kirjoituksessa viitattuja tutkimuksia on tehty useissa paikoissa Suomessa ja ulkomailla. Paljon aiheeseen liittyvää tutkimusta tehdään muu muassa Tampereen yliopistossa.

 

 

 

 

 

 

Kuuntelija antaa paljon, mutta saa enemmän

Haluatko haltuusi yleisavaimen, jolla avaat takuuvarmasti oven parempiin ihmissuhteisiin?

Jos haluat, opettele kuuntelemaan paremmin. Se on kaikkein helpoin tapa parantaa vuorovaikutustaitojaan, ilmapiiriä ja maailmaa. Ja kaikkein halvin.

Viestinnällä ja vuorovaikutuksella viitataan arjessa usein ihan samaan asiaan. Viestintä on ammattimaisempi ja (ehkä?) raflaavampi ja muodikkaampi termi. Vähän tylsältä kuulostava vuorovaikutus on kuitenkin oma suosikkini, koska se on niin kuvaava.

Ensinnäkin vuorovaikutus on, tietysti, vastavuoroista.

Vuorovaikutuksesta puhuttaessa keskitytään usein puhumiseen ja esiintymiseen. Samalla unohdetaan vuorovaikutuksen toinen, oikeastaan vielä tärkeämpi puoli eli kuunteleminen. Tai se mainitaan vain ohimennen: laita puhelin pois ja muista myös kuunnella toista osapuolta.

Kuunteleminen tuntuu luonnollisesta ja itsestään selvältä. Virheellisesti, sillä kuuleminen on automaattista ja helppoa, kuunteleminen ei.

Kuitenkin kuunteleminen on oleellinen osa vuorovaikutusta, ja vuorovaikutustilanteessa ja viestin perillemenon kannalta kuuntelijalla on yhtä suuri vastuu kuin puhujalla.

Toiseksi vuorovaikutus on, no totta kai, vaikuttamista.

Sinä vaikutat minuun, minä vaikutan sinuun, tietoisesti ja tiedostamatta. Tai me kaikki vaikutamme toisiimme. Siitäkin huolimatta, että emme yritä muuttaa toistemme mielipiteitä tai käyttäytymistä, vuorovaikutuksessa meidän välillämme tapahtuu jotain.

Sinä ilmaiset itseäsi sanoin tai sanattomasti, minä teen havaintoja, reagoin, tulkitsen. Ja päinvastoin. Jokaisessa kohtaamisessa ihmiset vastaavat toistensa käyttäytymiseen ja sanoihin jollakin tavalla. Jokainen kohtaaminen on ainutkertainen tilanne, josta jää jälki.

Miksi kuunteleminen on tärkeää? Sitä se on ainakin kolmesta syystä.

1. Ihmisen perustarve on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi

Kumpaankin auttaa kuunteleminen.

Kuunteleminen auttaa meitä ymmärtämään toisen näkökulmaa ja ajattelua. Miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Miltä maailma näyttää sinun silmissäsi? Mitä minä pohjimmiltani haluan? (Niin, kuuntelemalla muita oppii ymmärtämään paremmin jopa itseään!)

Meistä jokainen katselee ja näkee maailman omasta vinkkelistään. Elämät ovat erilaisia ja samanlaisetkin kokemukset ovat eri ihmisille erilaisia. Toisen ihmisen näkökulman ymmärtäminen laajentaa omaa ajattelua ja opettaa meille uutta.
Silloinkin, kun olemme eri mieltä, on mahdollista kuunnella ja ymmärtää. Ja jos joskus, juuri silloin pitäisi kuunnella ja ymmärtää.

Jos taas emme kuuntele, helposti luulemme, leimaamme ja luotamme omiin ennakkoluuloihimme tai helppoihin stereotypioihin.

2. Kuuntelemalla syntyy yhteyttä, läheisyyttä ja luottamusta

Kuunteleminen on sitä, että antaa jakamattoman huomionsa toiselle ihmiselle. Kuunnellessaan ihminen yrittää hetken ajan nähdä ja kuulla maailman niin kuin puhuja sen ymmärtää. Keskittyneelle kuuntelijalle puhuja on sillä hetkellä maailman tärkein ihminen.

Epäitsekäs ja kärsivällinen kuunteleminen on harvinainen ja arvokas lahja. Se on välittämistä, joka herättää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamusta.

Amerikkalaiset sanovat asian suurellisesti: prepare to be amazed (valmistaudu hämmästymään), suomalaiset vaatimattomammin, esimerkiksi näin: jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokaisella ihmisellä on siis tarina ja useampiakin, jotka kannattaa kuulla ja joista voi oppia.

3. Kuuntelemalla saa enemmän kyllä-vastauksia

Viisaat ovat sanoneet, että neuvottelussa puhumista tärkeämpää on kuunnella. Se on kaikkein halvin myönnytys, jonka neuvotellessa voi antaa, ja siitä koituva hyöty on valtava.

Kuuntelemisen merkitys on sitä suurempi, mitä enemmän odottaa vastapuolelta, mitä enemmän haluaa vaikuttaa häneen tai mitä tärkeämpi tilanne yleensä ottaen itselle on.

Pelkkä kokemus kuulluksi tulemisesta lisää ihmisen omanarvontuntoa ja yhdenvertaisuuden kokemusta. Kun meitä kuunnellaan, tyytyväisyytemme kasvaa ja sitoudumme helpommin toiseen ihmiseen ja yhteisiin päämääriin. Kuuntelemattomuus puolestaan tuntuu sanelulta. Se herättää vastarintaa, eikä ainakaan luo ilmapiiriä esimerkiksi kompromissien tekemiseen.

Kuuntelija saa helpommin kyllä-vastauksia ja onnistuu motivoimaan ihmisiä tekemään työtä ja yhteistyötä, sopimaan, ostamaan tai osallistumaan. Jos ei tiedä, mikä toisia motivoi, miten heitä voisi motivoida?

Ja vastaavasti, mitä vähemmän kuuntelee, sitä harvemmin muut avaavat suunsa. Siitä lähtee kierre: vähemmän vuorovaikutusta, ikävämpiä kohtaamisia ja kohtaamattomuutta, enemmän luuloa ja epäluuloja, ymmärtämättömyyttä ja väärinymmärrystä, konflikteja…

Kuunteleminen on perustaito, mutta harvalla sitä on. Kuunteleminen yksinkertaista mutta ei helppoa. Mutta kuten puhuminen, myös kuunteleminen on voimakas keino vaikuttaa. Siksi sitä kannattaa harjoitella.

Luomisen tuska – Miten päästä alkuun kirjoittamisessa?

”Onko sulla luomisen tuskaa?”
Niin kysyi ihana harjoitteluni ohjaaja hymy huulillaan, kun istuin yksin Loviisan Sanomien kahvihuoneessa huokailemassa edessäni muki, kynä ja paperi, jossa oli useita aloitettuja ja sen jälkeen sotkettuja rivejä.

Kyllä, sitä minulla oli. Oli ollut jo omalla työpisteelläni, kun kello kävi, enkä päässyt jutussa edes alkuun. Se oli ensimmäinen kerta, kun käsite tuli mitä konkreettisimmalla tavalla päälleni. Takana oli ensimmäinen opiskeluvuosi tiedotusoppia, enkä voi käsittää miten olin selvinnyt koko siihenastisen koulu-urani ilman kokemusta luomisen tuskasta, tyhjän paperin syndroomasta tai miksi sitä kutsuukaan.

Joka tapauksessa olin sen kummemmin tiedostamtta tehnyt muutaman ihan fiksun tempun päästä eteenpäin tilanteessa, jossa pitää saada tekstiä aikaan, vaikka päässä on pelkkää tyhjää tai epämääräistä sotkua.

Se olkoon ensimmäinen kohta listassa, jonka tarkoitus on antaa vinkkejä kirjoitusmoodiin pääsemiseksi ja tekstin valmiiksi saamiseksi. Osa vinkeistä on omakohtaisia, osa muilta kirjoittajilta lainattua.

Mikä neuvo sopii sinulle, selviää kokeilemalla. Yksi nukkuu hyvin villasukat jalassa, toinen työntää paljaat varpaat peiton ulkopuoliseen viileyteen. Myös me kirjoittajat olemme erilaisia ja työskentelemme meille parhaissa olosuhteissa. Voi olla niinkin, että tänään toimii ensimmäinen keino, huomenna joku muu.

Vaihda paikkaa tai työtapaa

Jos homma oman pöydän ääressä ei lähde kulkemaan, tee niin kuin kertomuksen toimittajaharjoittelija ja vaihda sohvalle, ruokapöydän ääreen tai terassille. Etsi kahvila, jossa saa istua rauhassa ja kirjoittaa. Vaihtelu virkistää, ja vähänkin uudenlaisessa ympäristössä ajatus voi lähteä lentoon.

Se toinen toimittajaharjoittelijan keino oli vaihtaa kone kynään ja paperiin. Käsin kirjoittaminen on aivoille eri juttu kuin koneella kirjoittaminen. Varsinkin tekstin tuottamisen kannalta mielenkiintoisia ovat ne tutkimustulokset, joiden mukaan käsin kirjoittavat lapset tuottivat runsaammin sanoja ja ideoita kuin koneella kirjoittavat. Tiedän paljon ihmisiä, jotka vannovat vanhan hyvän käyttöliittymän kynä-paperi-yhdistelmän nimeen kirjoittaessaan muistiinpanoja, päiväkirjaa, blogeja, artikkeleita… Kokonaisia romaaneja kirjoitetaan ensin sinikantisiin ruutuvihkoihin ja vasta sitten puhtaaksi koneelle. Kynässä on epäilemättä taikaa.

Kolmas vahingossa käyttämäni konsti oli siinä mukissa. Sen avulla tein tilanteesta rennomman. Aivot saivat käsiteltäväkseen miellyttäviä signaaleja, jotka liittyvät muuhun kuin uhkaavaan valkoiseen paperiin: mukin sileän pinnan, tuoreen kahvin tuoksun, lämmön ja vahvan maun. Kaikki hyvin.

Istu ja pala… tai siis kirjoita

Tämä ei ole myötätuntoisin tapa, mutta joskus suoraviivainen toiminta on oikea ratkaisu. Jos paras muusa eli deadline ei riennä apuun, aloittaminen on erityisen vaikeaa.

Kun olen riittävästi viivytellyt aloittamisen kanssa, muistutan itseäni, että teksti tulee valmiiksi kirjoittamalla ja vain kirjoittamalla. Jossain vaiheessa sitä on tarpeeksi kyllästynyt ajatukseen, että jos en nyt istu alas ja ala töihin, sama juttu kiusaa minua taas huomenna. Ja taas ylihuomenna. Monesti se auttaa.

Melkein aina käy myös niin, että kun vaan pääsee alkuun, aihe vie mukanaan. Etukäteen tylsältä vaikuttanut aihe alkaa kiinnostaa, siitä oppii lisää ja siitä jopa innostuu. Kirjoittamismoodi siis kytkeytyy päälle, kun aloittaa. Tekeminen ruokkii tekemistä.

Jokunen vuosi sitten olin itsesuggestiokoulutuksessa. Arkisemmin itsesuggestiota voisi kutsua mielikuvaharjoitteluksi, jonka merkitys esimerkiksi urheilussa on valtava. Meitä kirjoittajia koulutuksessa neuvottiin liittämään luovuuden, aikaansaamisen tai vaikka flow’n tunne tietokoneen näppäimistöön ja sen koskettamiseen.

Tuntuuko ajatus huuhaalta? Älä kuitenkaan torju sitä heti. Tiedän ainakin yhden ammattikirjoittajan, jonka pää alkaa tuottaa ideoita helposti ja paljon, kun hän vaan aloittaa naputtelun. Miksei siis kokeilisi, voitko itse ehdollistua samalla tavalla positiivisesti omaan kannettavaasi?

Ihan vaan vartti tai 25 minuuttia

Olet varmaan kuullut pomodoro- eli tomaattitekniikasta. Entä oletko kokeillut?

Ideahan on se, että säädetään munakello, joka metodin lanseeraajalla sattui olemaan tomaatin mallinen, 25 minuuttiin ja keskitytään sen ajan vain ja ainoastaan käsillä olevaan tehtävään. 25 minuuttia on niin lyhyt aika, että siihen on helppo sitoutua. Sen jälkeen pidetään pieni tauko ja paiskitaan töitä uusi 25 minuutin jakso.

Metodissa neuvotaan arvioimaan etukäteen, montako pomodoro-jaksoa työhön kuluu, mutta minä en niin tee. Olen huono arvioimaan, ja väärät arviot kiukuttavat.

Käytän kuitenkin itse tekniikkaa, ja nimenomaan oikean munakellon, no, päärynäkellon. Vaikka ensimmäisellä kerralla ääni sen raksutus kuulosti häiritsevän kovalta, pian lakkasin kiinnittämästä siihen juurikaan huomiota. Nyt sen rytmi taustalla tuntuu kivalta.

Ja mikäänhän ei estä säätämästä aikaa johonkin muuhun aikaan. Lupaa tehdä 10 minuuttia kerralla. Tai jos haluat keskittyä vähän pidempään, väännä kelloon 45 minuuttia.

Eikä sitä fyysistä munakelloa tarvita. Kännykän kello käy yhtä hyvin. Ja netistä löydät pomodoro timer -haulla monta erilaista munakelloa monin erilaisin toiminnoin. Suurimmassa osassa voit säätää työskentelyjakson ja tauon pituuden sekä työskentelyjaksojen määrän. Niin myös Työterveyslaitoksen fokuskellossa. Sen yhteydessä on myös tarkemmat ohjeet.

Suden hetken jälkeen vai iltamyöhällä?

Jo opiskeluaikana ja myöhemmin työelämässä tekemättömiä töitä on joskus ollut niin paljon, että kelloni on soinut kukonlaulun aikaan. Ja mitä olen huomannut? Että tavallisesti nukun elämäni tuotteliaimmat tunnit eli noin viidestä yhdeksään. Silloin kun en, niiden aikana opin ja saan aikaan enemmän kuin koko normaalin kahdeksasta neljään -työpäivän aikana. Jos olisin fiksu, nousisin joka ikinen päivä viideltä. Ikävä kyllä en nouse, silloin tällöin kyllä, ja havainto on aina sama. Sängystä kahvinkeittimelle ja siitä koneelle. Ei yhtään somepäivitystä, ei radiota, ei ensimmäistäkään sähköpostiviestiä, ei uutisen uutista, ei mitään. Silloin tapahtuu.

Sammakkonsa voi syödä aamuyön tunteja myöhemminkin, mutta usein eniten keskittymistä vaativat hommat kannattaa tehdä hyvien yöunien jälkeen ennen kuin kaiken maailman sälä alkaa täyttää päätä.

Tai sitten olet ihminen, jonka ajatus alkaa lentää vasta iltahämärissä tai myöhään yöllä. Taas neuvon etsimään oman hetkesi.

Yllä mainittuja keinoja käytän siis itse. Seuraavassa lyhyemmin keinoja, joita olen poiminut koulutuksista, kirjoista, netistä.
Mitä muut tekevät, kun mitään ei synny?
He lähtevät lenkille, kaupunkiin tai metsään, pyörällä tai kävellen, yksin tai ystävän tai koiran kanssa. Liike ja ympäristön vaihdos virkistävät aivoja.
He tekevät listoja, taulukoita, ajatuskarttoja, lukevat aiheeseen liittyviä artikkeleita, piirtävät, keräävät lisää tietoa, tekevät muistiinpanoja, keskustelevat aiheestaan jonkun kanssa tai muuten vain puuhailevat aiheensa parissa, jolloin se alkaa viedä mukanaan.

He tekevät aloittamisesta mahdollisimman arkista. Jos kädessä on lyijykynä ja edessä ruutuvihko tai mikä tahansa paperinkulma, kirjoittaminen tuntuu melko simppeliltä ja hallittavalta. Muutaman sanan raapustaa minuutissa, ja ne sanat voivat olla riittävä potku motivoitumiseen ja kirjoituksen valmiiksi saamiseen.

 

Palaute kehittää, mutta ei kivutta

Olin aikeissa kirjoittaa postauksen palautteen antamisen taidosta. Sitten törmäsin sattumalta Sheila Heenin TEDx-puheeseen, jossa katse olikin vastaanottajassa. Ja ymmärsin, että se vasta taito onkin, palautteen vastaanottaminen.

Heen osoittaa, että se on myös mitä hyödyllisin taito. Palautteen tehtävähän on auttaa sen saajaa kehittymään, toisin sanoen tehdä vastaanottajasta jollakin tavalla parempi ihminen, puoliso, työntekijä, vanhempi.

Ja taitava vastaanottaja muuttaa toimintaansa, jos kokee palautteen hyödylliseksi.

Yllättävää on se, että sinun kykysi vastaanottaa palautetta ei muuta vain sinua. Se muuttaa myös sen, miten muut ihmiset näkevät ja kokevat sinut.

Tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset, jotka haluavat aitoa, eteenpäin vievää palautetta, ovat tyytyväisempiä työhönsä, omaksuvat nopeammin uudet roolinsa ja saavat parempia arvioita suoriutumisestaan. Tämä ei koske niitä, jotka kalastelevat vain kohteliaisuuksia ja kehuja. Siksi nyt puhutaan vain korjaavasta palautteesta, jota myös usein negatiiviseksi palautteeksi kutsutaan.

90 prosenttia huonoa, 10 prosenttia arvokasta

Useimmat meistä haluavat oppia, mutta harva haluaa tulla opetetuksi. Miksi emme siis ota palautetta vastaan?

Heenin mukaan syitä on niin paljon, että meistä useimmille riittää omansa. Kysymys voi olla esimerkiksi näistä:
Palaute tai neuvo on huono.
Palautteen antaja on epäluotettava.
Palaute on epäselvää.
Saat palautetta pyytämättäsi.
Palautteen perusteella et tiedä, miten voisit parantaa suoritustasi.
Palaute järkyttää.

Etsimällä – ja me toden totta etsimme – palautteesta löytää aina vikaa, jonka takia sen voi hylätä.

Hylkäämispäätöksen teemme nopeasti. Heenin mielestä liian nopeasti, sillä vaikka palaute olisi 90-prosenttisesti väärää, epäreilua, vääräaikaista tai huonosti ilmaistua, loput 10 prosenttia siitä voi olla juuri sitä, mikä auttaa meitä kehittymään. Siksi huonoakin palautetta pitäisi pystyä käsittelemään ja vasta harkinnan jälkeen joko ottaa se vastaan tai hylätä se.

Osuva palaute voi aiheuttaa tuskaa

Kun päätät, että palaute on huonoa tai väärää, voit unohtaa sen. Kun tiedät, että palaute on oikeaa ja aiheellista, koet sen pienenä tai isompana piikkinä lihassa.

Yksilöllinen herkkyys palautteelle vaihtelee käsittämättömän paljon, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 3 000 prosenttia. Vaikka luku ei ihan pitäisi paikkaansa, se antaa kyllä suuntaa. Suuria herkkyyseroja voi olla jo perheen sisällä, ja ihan varmasti niitä on työpaikoilla.

Ensinnäkin meillä kaikilla on oma tyytyväisyyden tasomme. Toiset meistä elävät ja kokevat väkevästi, toiset vähän minimin yläpuolella. Palaute saa erilaisen merkityksen erilaisten ihmisten ajatuksissa. Lisäksi vaihtelua on siinä, miten kauas omasta normaalista palaute meidät heittää. Kritiikistä joku kyykkää, joku notkistaa vähän polviaan. Kolmanneksi kysymys on siitä, miten nopeasti palautteen jälkeen toivumme ennallemme.

Unohtaako tunnissa vai vatvooko päiväkausia? Oman herkkyyden tunnistaminen voi helpottaa kritiikkiin suhtautumista.

Pyydä palautetta oikein

Heenin neuvo sille, joka haluaa saada palautetta kehittyäkseen, on tämä: kysy yhtä konkreettista asiaa, jonka muuttaminen auttaisi sinua kehittymään tai parantamaan tilannetta.

Esimerkiksi: Minkä asian voisin puheenjohtajana tehdä toisella tavalla, jotta viikkopalaveristamme tulisi tehokkaampi? Mikä asia minun pitäisi muuttaa, jotta sinä onnistuisit työssäsi paremmin?

Älä siis kysy vain palautetta, vaan konkreettista asiaa. Älä myöskään kysy, onko jotain mitä voisit tehdä paremmin, koska aina on. Asettamalla kysymyksen taiten saat hyviä vastauksia.

Helppoa palautteen vastaanottaminen ei ole, koska jokainen meistä haluaisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on ja palaute kertoo, että ihan niin ei juuri nyt ole.

Toisaalta meillä on halu oppia, kehittyä ja tulla paremmiksi toimissamme ja ihmissuhteissamme. Koska oppiminen harvoin on kivutonta, meidän on hyvä oppia ymmärtämään ja hallitsemaan sitä kipua.

Sheila Heen on valmistunut Harvardin oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Hän opettaa ja kirjoittaa muun muassa neuvottelutaidoista.

Teksti. Ja kuinka se tehdään.

Marikoo Kotisivuratkaisut

Kati Vastamäki

icon-puhelin 0400 164 132               icon-sposti kati@kativastamaki.fi