Milloin ensivaikutelma syntyy?

Ensivaikutelma tehdään 7–90 sekunnissa ihmisten kohtaamisesta. Vastaus riippuu vähän siitä, keneltä kysyy. Mutta mitä jos ensivaikutelma onkin syntynyt jo aiemmin?

Usein se nimittäin on. Se on syntynyt oman päämme sisällä, omissa ajatuksissamme. Sen taustalla voivat olla valokuva, omat kokemukset, toisten kertomukset, vanhempien tai kaverien asenne. Tähän tapaan:

”Profiilikuvan perusteella aika hiirulainen.”

”Työntekijät menevät aina yli siitä, mistä aita on matalin.”

”Edellinen pomo/opettaja oli inhottava, varmasti on uusikin.”

”Kyllä sen vaatteista näkee, jos ei rahaa ole.”

”Anoppi tykkää hänestä. Siitä tiedän, että minä en.”

Tuon tapaisia hölmöyksiä, muka kokemuksen tuomia viisauksia tai elämän opettamia faktoja, elättelemme mielessämme pätevinä totuuksina. Ne edellä marssimme uusiin kohtaamisiin. Ja ne mielessämme tulkitsemme toisen käyttäytymistä. Etsimme sitä, mikä vahvistaa ennakkokäsityksiämme ja huomaamme sen, mitä haluamme huomata. Emme näe miten toinen käyttäytyy tai kuule mitä hän sanoo, vaan tulkitsemme ne omalla, ennalta määrätyllä tavallamme.

Niin kuin näkyy, puhun vain kielteisistä mielikuvista. Siihen on syy, jonka myönnän olevan vahvaa mutua: Tuntuu, että negatiiviset ennakkoasenteet ovat kokonaisvaltaisempia kuin positiiviset. Vai kuinka usein leimaamme yhden (omasta mielestämme) positiivisen piirteen perusteella jonkun tyypin täydeksi kympiksi? Väitän että harvoin. Sen sijaan olen kuullut itseni sanovan ääneen muun muassa, että koska X pitää koirista, hän ei voi olla täysin mahdoton. 

Sen sijaan yksi huono ominaisuus ihmisessä voi hyvinkin riittää siihen, että mielemme suosittaa meitä suoraa päätä välttämään tai vastustamaan häntä kaikin tavoin.

Uudet asetukset asenneautomaattiin

Omia vinksahtaneita asenteitaan ei arjen pyörteissä ole välttämättä ollenkaan helppo tunnistaa, niin automaattisia ne ovat.

Hetken pysähtymisellä niitä voi herätä huomaamaan jo useita. Sen sijaan toisten asenneongelmat sen sijaan ovat helppoja huomata. Ja muutama hyvä neuvokin niiden korjaamiseksi irtoaisi saman tien.

Olen joskus miettinyt kuinka paljon ihmiset ovat kielteisten ennakkoluulojen takia pilanneet tai menettäneet hyviä ihmissuhteita, työtilaisuuksia, kauppoja, rekrytointeja tai vain satunnaisia, lämpimiä kohtaamisia ja pieniä merkityksellisiä hetkiä? Siis ne toiset.

Huokaus. Omasta kokemuksestani tiedän, että silloinkin, kun omat ennakkoluulonsa tunnistaa, niistä luopuminen voi olla tosi vaikeaa.

Ehkä joskus, kun satun taas oikein rohkealle tuulelle, mietin niitä hukattuja tilaisuuksia myös omalta kohdaltani. Olisihan reilua, että kohtaamani ihmiset saavat antaa ensivaikutelman itsestään ihan itse.

Kuuntelija antaa paljon, mutta saa enemmän

Haluatko haltuusi yleisavaimen, jolla avaat takuuvarmasti oven parempiin ihmissuhteisiin?

Jos haluat, opettele kuuntelemaan paremmin. Se on kaikkein helpoin tapa parantaa vuorovaikutustaitojaan, ilmapiiriä ja maailmaa. Ja kaikkein halvin.

Viestinnällä ja vuorovaikutuksella viitataan arjessa usein ihan samaan asiaan. Viestintä on ammattimaisempi ja (ehkä?) raflaavampi ja muodikkaampi termi. Vähän tylsältä kuulostava vuorovaikutus on kuitenkin oma suosikkini, koska se on niin kuvaava.

Ensinnäkin vuorovaikutus on, tietysti, vastavuoroista.

Vuorovaikutuksesta puhuttaessa keskitytään usein puhumiseen ja esiintymiseen. Samalla unohdetaan vuorovaikutuksen toinen, oikeastaan vielä tärkeämpi puoli eli kuunteleminen. Tai se mainitaan vain ohimennen: laita puhelin pois ja muista myös kuunnella toista osapuolta.

Kuunteleminen tuntuu luonnollisesta ja itsestään selvältä. Virheellisesti, sillä kuuleminen on automaattista ja helppoa, kuunteleminen ei.

Kuitenkin kuunteleminen on oleellinen osa vuorovaikutusta, ja vuorovaikutustilanteessa ja viestin perillemenon kannalta kuuntelijalla on yhtä suuri vastuu kuin puhujalla.

Toiseksi vuorovaikutus on, no totta kai, vaikuttamista.

Sinä vaikutat minuun, minä vaikutan sinuun, tietoisesti ja tiedostamatta. Tai me kaikki vaikutamme toisiimme. Siitäkin huolimatta, että emme yritä muuttaa toistemme mielipiteitä tai käyttäytymistä, vuorovaikutuksessa meidän välillämme tapahtuu jotain.

Sinä ilmaiset itseäsi sanoin tai sanattomasti, minä teen havaintoja, reagoin, tulkitsen. Ja päinvastoin. Jokaisessa kohtaamisessa ihmiset vastaavat toistensa käyttäytymiseen ja sanoihin jollakin tavalla. Jokainen kohtaaminen on ainutkertainen tilanne, josta jää jälki.

Miksi kuunteleminen on tärkeää? Sitä se on ainakin kolmesta syystä.

1. Ihmisen perustarve on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi

Kumpaankin auttaa kuunteleminen.

Kuunteleminen auttaa meitä ymmärtämään toisen näkökulmaa ja ajattelua. Miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Miltä maailma näyttää sinun silmissäsi? Mitä minä pohjimmiltani haluan? (Niin, kuuntelemalla muita oppii ymmärtämään paremmin jopa itseään!)

Meistä jokainen katselee ja näkee maailman omasta vinkkelistään. Elämät ovat erilaisia ja samanlaisetkin kokemukset ovat eri ihmisille erilaisia. Toisen ihmisen näkökulman ymmärtäminen laajentaa omaa ajattelua ja opettaa meille uutta.
Silloinkin, kun olemme eri mieltä, on mahdollista kuunnella ja ymmärtää. Ja jos joskus, juuri silloin pitäisi kuunnella ja ymmärtää.

Jos taas emme kuuntele, helposti luulemme, leimaamme ja luotamme omiin ennakkoluuloihimme tai helppoihin stereotypioihin.

2. Kuuntelemalla syntyy yhteyttä, läheisyyttä ja luottamusta

Kuunteleminen on sitä, että antaa jakamattoman huomionsa toiselle ihmiselle. Kuunnellessaan ihminen yrittää hetken ajan nähdä ja kuulla maailman niin kuin puhuja sen ymmärtää. Keskittyneelle kuuntelijalle puhuja on sillä hetkellä maailman tärkein ihminen.

Epäitsekäs ja kärsivällinen kuunteleminen on harvinainen ja arvokas lahja. Se on välittämistä, joka herättää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamusta.

Amerikkalaiset sanovat asian suurellisesti: prepare to be amazed (valmistaudu hämmästymään), suomalaiset vaatimattomammin, esimerkiksi näin: jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokaisella ihmisellä on siis tarina ja useampiakin, jotka kannattaa kuulla ja joista voi oppia.

3. Kuuntelemalla saa enemmän kyllä-vastauksia

Viisaat ovat sanoneet, että neuvottelussa puhumista tärkeämpää on kuunnella. Se on kaikkein halvin myönnytys, jonka neuvotellessa voi antaa, ja siitä koituva hyöty on valtava.

Kuuntelemisen merkitys on sitä suurempi, mitä enemmän odottaa vastapuolelta, mitä enemmän haluaa vaikuttaa häneen tai mitä tärkeämpi tilanne yleensä ottaen itselle on.

Pelkkä kokemus kuulluksi tulemisesta lisää ihmisen omanarvontuntoa ja yhdenvertaisuuden kokemusta. Kun meitä kuunnellaan, tyytyväisyytemme kasvaa ja sitoudumme helpommin toiseen ihmiseen ja yhteisiin päämääriin. Kuuntelemattomuus puolestaan tuntuu sanelulta. Se herättää vastarintaa, eikä ainakaan luo ilmapiiriä esimerkiksi kompromissien tekemiseen.

Kuuntelija saa helpommin kyllä-vastauksia ja onnistuu motivoimaan ihmisiä tekemään työtä ja yhteistyötä, sopimaan, ostamaan tai osallistumaan. Jos ei tiedä, mikä toisia motivoi, miten heitä voisi motivoida?

Ja vastaavasti, mitä vähemmän kuuntelee, sitä harvemmin muut avaavat suunsa. Siitä lähtee kierre: vähemmän vuorovaikutusta, ikävämpiä kohtaamisia ja kohtaamattomuutta, enemmän luuloa ja epäluuloja, ymmärtämättömyyttä ja väärinymmärrystä, konflikteja…

Kuunteleminen on perustaito, mutta harvalla sitä on. Kuunteleminen yksinkertaista mutta ei helppoa. Mutta kuten puhuminen, myös kuunteleminen on voimakas keino vaikuttaa. Siksi sitä kannattaa harjoitella.

Palaute kehittää, mutta ei kivutta

Olin aikeissa kirjoittaa postauksen palautteen antamisen taidosta. Sitten törmäsin sattumalta Sheila Heenin TEDx-puheeseen, jossa katse olikin vastaanottajassa. Ja ymmärsin, että se vasta taito onkin, palautteen vastaanottaminen.

Heen osoittaa, että se on myös mitä hyödyllisin taito. Palautteen tehtävähän on auttaa sen saajaa kehittymään, toisin sanoen tehdä vastaanottajasta jollakin tavalla parempi ihminen, puoliso, työntekijä, vanhempi.

Ja taitava vastaanottaja muuttaa toimintaansa, jos kokee palautteen hyödylliseksi.

Yllättävää on se, että sinun kykysi vastaanottaa palautetta ei muuta vain sinua. Se muuttaa myös sen, miten muut ihmiset näkevät ja kokevat sinut.

Tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset, jotka haluavat aitoa, eteenpäin vievää palautetta, ovat tyytyväisempiä työhönsä, omaksuvat nopeammin uudet roolinsa ja saavat parempia arvioita suoriutumisestaan. Tämä ei koske niitä, jotka kalastelevat vain kohteliaisuuksia ja kehuja. Siksi nyt puhutaan vain korjaavasta palautteesta, jota myös usein negatiiviseksi palautteeksi kutsutaan.

90 prosenttia huonoa, 10 prosenttia arvokasta

Useimmat meistä haluavat oppia, mutta harva haluaa tulla opetetuksi. Miksi emme siis ota palautetta vastaan?

Heenin mukaan syitä on niin paljon, että meistä useimmille riittää omansa. Kysymys voi olla esimerkiksi näistä:
Palaute tai neuvo on huono.
Palautteen antaja on epäluotettava.
Palaute on epäselvää.
Saat palautetta pyytämättäsi.
Palautteen perusteella et tiedä, miten voisit parantaa suoritustasi.
Palaute järkyttää.

Etsimällä – ja me toden totta etsimme – palautteesta löytää aina vikaa, jonka takia sen voi hylätä.

Hylkäämispäätöksen teemme nopeasti. Heenin mielestä liian nopeasti, sillä vaikka palaute olisi 90-prosenttisesti väärää, epäreilua, vääräaikaista tai huonosti ilmaistua, loput 10 prosenttia siitä voi olla juuri sitä, mikä auttaa meitä kehittymään. Siksi huonoakin palautetta pitäisi pystyä käsittelemään ja vasta harkinnan jälkeen joko ottaa se vastaan tai hylätä se.

Osuva palaute voi aiheuttaa tuskaa

Kun päätät, että palaute on huonoa tai väärää, voit unohtaa sen. Kun tiedät, että palaute on oikeaa ja aiheellista, koet sen pienenä tai isompana piikkinä lihassa.

Yksilöllinen herkkyys palautteelle vaihtelee käsittämättömän paljon, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 3 000 prosenttia. Vaikka luku ei ihan pitäisi paikkaansa, se antaa kyllä suuntaa. Suuria herkkyyseroja voi olla jo perheen sisällä, ja ihan varmasti niitä on työpaikoilla.

Ensinnäkin meillä kaikilla on oma tyytyväisyyden tasomme. Toiset meistä elävät ja kokevat väkevästi, toiset vähän minimin yläpuolella. Palaute saa erilaisen merkityksen erilaisten ihmisten ajatuksissa. Lisäksi vaihtelua on siinä, miten kauas omasta normaalista palaute meidät heittää. Kritiikistä joku kyykkää, joku notkistaa vähän polviaan. Kolmanneksi kysymys on siitä, miten nopeasti palautteen jälkeen toivumme ennallemme.

Unohtaako tunnissa vai vatvooko päiväkausia? Oman herkkyyden tunnistaminen voi helpottaa kritiikkiin suhtautumista.

Pyydä palautetta oikein

Heenin neuvo sille, joka haluaa saada palautetta kehittyäkseen, on tämä: kysy yhtä konkreettista asiaa, jonka muuttaminen auttaisi sinua kehittymään tai parantamaan tilannetta.

Esimerkiksi: Minkä asian voisin puheenjohtajana tehdä toisella tavalla, jotta viikkopalaveristamme tulisi tehokkaampi? Mikä asia minun pitäisi muuttaa, jotta sinä onnistuisit työssäsi paremmin?

Älä siis kysy vain palautetta, vaan konkreettista asiaa. Älä myöskään kysy, onko jotain mitä voisit tehdä paremmin, koska aina on. Asettamalla kysymyksen taiten saat hyviä vastauksia.

Helppoa palautteen vastaanottaminen ei ole, koska jokainen meistä haluaisi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on ja palaute kertoo, että ihan niin ei juuri nyt ole.

Toisaalta meillä on halu oppia, kehittyä ja tulla paremmiksi toimissamme ja ihmissuhteissamme. Koska oppiminen harvoin on kivutonta, meidän on hyvä oppia ymmärtämään ja hallitsemaan sitä kipua.

Sheila Heen on valmistunut Harvardin oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Hän opettaa ja kirjoittaa muun muassa neuvottelutaidoista.

Teksti. Ja kuinka se tehdään.

Marikoo Kotisivuratkaisut

Kati Vastamäki

icon-puhelin 0400 164 132               icon-sposti kati@kativastamaki.fi