Luomisen tuska – Miten päästä alkuun kirjoittamisessa?

”Onko sulla luomisen tuskaa?”
Niin kysyi ihana harjoitteluni ohjaaja hymy huulillaan, kun istuin yksin Loviisan Sanomien kahvihuoneessa huokailemassa edessäni muki, kynä ja paperi, jossa oli useita aloitettuja ja sen jälkeen sotkettuja rivejä.

Kyllä, sitä minulla oli. Oli ollut jo omalla työpisteelläni, kun kello kävi, enkä päässyt jutussa edes alkuun. Se oli ensimmäinen kerta, kun käsite tuli mitä konkreettisimmalla tavalla päälleni. Takana oli ensimmäinen opiskeluvuosi tiedotusoppia, enkä voi käsittää miten olin selvinnyt koko siihenastisen koulu-urani ilman kokemusta luomisen tuskasta, tyhjän paperin syndroomasta tai miksi sitä kutsuukaan.

Joka tapauksessa olin sen kummemmin tiedostamtta tehnyt muutaman ihan fiksun tempun päästä eteenpäin tilanteessa, jossa pitää saada tekstiä aikaan, vaikka päässä on pelkkää tyhjää tai epämääräistä sotkua.

Se olkoon ensimmäinen kohta listassa, jonka tarkoitus on antaa vinkkejä kirjoitusmoodiin pääsemiseksi ja tekstin valmiiksi saamiseksi. Osa vinkeistä on omakohtaisia, osa muilta kirjoittajilta lainattua.

Mikä neuvo sopii sinulle, selviää kokeilemalla. Yksi nukkuu hyvin villasukat jalassa, toinen työntää paljaat varpaat peiton ulkopuoliseen viileyteen. Myös me kirjoittajat olemme erilaisia ja työskentelemme meille parhaissa olosuhteissa. Voi olla niinkin, että tänään toimii ensimmäinen keino, huomenna joku muu.

Vaihda paikkaa tai työtapaa

Jos homma oman pöydän ääressä ei lähde kulkemaan, tee niin kuin kertomuksen toimittajaharjoittelija ja vaihda sohvalle, ruokapöydän ääreen tai terassille. Etsi kahvila, jossa saa istua rauhassa ja kirjoittaa. Vaihtelu virkistää, ja vähänkin uudenlaisessa ympäristössä ajatus voi lähteä lentoon.

Se toinen toimittajaharjoittelijan keino oli vaihtaa kone kynään ja paperiin. Käsin kirjoittaminen on aivoille eri juttu kuin koneella kirjoittaminen. Varsinkin tekstin tuottamisen kannalta mielenkiintoisia ovat ne tutkimustulokset, joiden mukaan käsin kirjoittavat lapset tuottivat runsaammin sanoja ja ideoita kuin koneella kirjoittavat. Tiedän paljon ihmisiä, jotka vannovat vanhan hyvän käyttöliittymän kynä-paperi-yhdistelmän nimeen kirjoittaessaan muistiinpanoja, päiväkirjaa, blogeja, artikkeleita… Kokonaisia romaaneja kirjoitetaan ensin sinikantisiin ruutuvihkoihin ja vasta sitten puhtaaksi koneelle. Kynässä on epäilemättä taikaa.

Kolmas vahingossa käyttämäni konsti oli siinä mukissa. Sen avulla tein tilanteesta rennomman. Aivot saivat käsiteltäväkseen miellyttäviä signaaleja, jotka liittyvät muuhun kuin uhkaavaan valkoiseen paperiin: mukin sileän pinnan, tuoreen kahvin tuoksun, lämmön ja vahvan maun. Kaikki hyvin.

Istu ja pala… tai siis kirjoita

Tämä ei ole myötätuntoisin tapa, mutta joskus suoraviivainen toiminta on oikea ratkaisu. Jos paras muusa eli deadline ei riennä apuun, aloittaminen on erityisen vaikeaa.

Kun olen riittävästi viivytellyt aloittamisen kanssa, muistutan itseäni, että teksti tulee valmiiksi kirjoittamalla ja vain kirjoittamalla. Jossain vaiheessa sitä on tarpeeksi kyllästynyt ajatukseen, että jos en nyt istu alas ja ala töihin, sama juttu kiusaa minua taas huomenna. Ja taas ylihuomenna. Monesti se auttaa.

Melkein aina käy myös niin, että kun vaan pääsee alkuun, aihe vie mukanaan. Etukäteen tylsältä vaikuttanut aihe alkaa kiinnostaa, siitä oppii lisää ja siitä jopa innostuu. Kirjoittamismoodi siis kytkeytyy päälle, kun aloittaa. Tekeminen ruokkii tekemistä.

Jokunen vuosi sitten olin itsesuggestiokoulutuksessa. Arkisemmin itsesuggestiota voisi kutsua mielikuvaharjoitteluksi, jonka merkitys esimerkiksi urheilussa on valtava. Meitä kirjoittajia koulutuksessa neuvottiin liittämään luovuuden, aikaansaamisen tai vaikka flow’n tunne tietokoneen näppäimistöön ja sen koskettamiseen.

Tuntuuko ajatus huuhaalta? Älä kuitenkaan torju sitä heti. Tiedän ainakin yhden ammattikirjoittajan, jonka pää alkaa tuottaa ideoita helposti ja paljon, kun hän vaan aloittaa naputtelun. Miksei siis kokeilisi, voitko itse ehdollistua samalla tavalla positiivisesti omaan kannettavaasi?

Ihan vaan vartti tai 25 minuuttia

Olet varmaan kuullut pomodoro- eli tomaattitekniikasta. Entä oletko kokeillut?

Ideahan on se, että säädetään munakello, joka metodin lanseeraajalla sattui olemaan tomaatin mallinen, 25 minuuttiin ja keskitytään sen ajan vain ja ainoastaan käsillä olevaan tehtävään. 25 minuuttia on niin lyhyt aika, että siihen on helppo sitoutua. Sen jälkeen pidetään pieni tauko ja paiskitaan töitä uusi 25 minuutin jakso.

Metodissa neuvotaan arvioimaan etukäteen, montako pomodoro-jaksoa työhön kuluu, mutta minä en niin tee. Olen huono arvioimaan, ja väärät arviot kiukuttavat.

Käytän kuitenkin itse tekniikkaa, ja nimenomaan oikean munakellon, no, päärynäkellon. Vaikka ensimmäisellä kerralla ääni sen raksutus kuulosti häiritsevän kovalta, pian lakkasin kiinnittämästä siihen juurikaan huomiota. Nyt sen rytmi taustalla tuntuu kivalta.

Ja mikäänhän ei estä säätämästä aikaa johonkin muuhun aikaan. Lupaa tehdä 10 minuuttia kerralla. Tai jos haluat keskittyä vähän pidempään, väännä kelloon 45 minuuttia.

Eikä sitä fyysistä munakelloa tarvita. Kännykän kello käy yhtä hyvin. Ja netistä löydät pomodoro timer -haulla monta erilaista munakelloa monin erilaisin toiminnoin. Suurimmassa osassa voit säätää työskentelyjakson ja tauon pituuden sekä työskentelyjaksojen määrän. Niin myös Työterveyslaitoksen fokuskellossa. Sen yhteydessä on myös tarkemmat ohjeet.

Suden hetken jälkeen vai iltamyöhällä?

Jo opiskeluaikana ja myöhemmin työelämässä tekemättömiä töitä on joskus ollut niin paljon, että kelloni on soinut kukonlaulun aikaan. Ja mitä olen huomannut? Että tavallisesti nukun elämäni tuotteliaimmat tunnit eli noin viidestä yhdeksään. Silloin kun en, niiden aikana opin ja saan aikaan enemmän kuin koko normaalin kahdeksasta neljään -työpäivän aikana. Jos olisin fiksu, nousisin joka ikinen päivä viideltä. Ikävä kyllä en nouse, silloin tällöin kyllä, ja havainto on aina sama. Sängystä kahvinkeittimelle ja siitä koneelle. Ei yhtään somepäivitystä, ei radiota, ei ensimmäistäkään sähköpostiviestiä, ei uutisen uutista, ei mitään. Silloin tapahtuu.

Sammakkonsa voi syödä aamuyön tunteja myöhemminkin, mutta usein eniten keskittymistä vaativat hommat kannattaa tehdä hyvien yöunien jälkeen ennen kuin kaiken maailman sälä alkaa täyttää päätä.

Tai sitten olet ihminen, jonka ajatus alkaa lentää vasta iltahämärissä tai myöhään yöllä. Taas neuvon etsimään oman hetkesi.

Yllä mainittuja keinoja käytän siis itse. Seuraavassa lyhyemmin keinoja, joita olen poiminut koulutuksista, kirjoista, netistä.
Mitä muut tekevät, kun mitään ei synny?
He lähtevät lenkille, kaupunkiin tai metsään, pyörällä tai kävellen, yksin tai ystävän tai koiran kanssa. Liike ja ympäristön vaihdos virkistävät aivoja.
He tekevät listoja, taulukoita, ajatuskarttoja, lukevat aiheeseen liittyviä artikkeleita, piirtävät, keräävät lisää tietoa, tekevät muistiinpanoja, keskustelevat aiheestaan jonkun kanssa tai muuten vain puuhailevat aiheensa parissa, jolloin se alkaa viedä mukanaan.

He tekevät aloittamisesta mahdollisimman arkista. Jos kädessä on lyijykynä ja edessä ruutuvihko tai mikä tahansa paperinkulma, kirjoittaminen tuntuu melko simppeliltä ja hallittavalta. Muutaman sanan raapustaa minuutissa, ja ne sanat voivat olla riittävä potku motivoitumiseen ja kirjoituksen valmiiksi saamiseen.

 

 

Teksti. Ja kuinka se tehdään.

Marikoo Kotisivuratkaisut

Kati Vastamäki

icon-puhelin 0400 164 132               icon-sposti kati@kativastamaki.fi